sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Aurinkoista Pääsiäispäivää!


Sen lisäksi että on saanut pääsiäisen kunniaksi herkutella, on sattumalta ollut myöskin päivä kun vanhenen vuodella. Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä ja lämmin, kyllä lumet on sulaneet, vaikkei se tunnu vielä näkyvän missään. Oltiin anopin ruokapöydässä tänään, ja kotona odotti vielä hyydykekakku. :)



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantaita


Toissapäivänä pääsin koulimaan osan taimista. Kaksi mustasilmäsusannaa ja jokunen kääpiösamettikukka. Sitten loppui multa kesken. Pyysin miestä tuomaan kylvömultaa, mutta toikin kukkamultaa, joten täytyy hakea multaa huomenna että pääsee jatkamaan koulutuspuuhia.




Ostin joulunaikaan tulilatvan joka alkaa kukkia nyt uudelleen!


Talon eteläseinustalla on ihan selvästi paikka, johon täytyy muistaa laittaa syksyllä lumikelloja. :)



TERVETULOA UUSILLE LUKIJOILLE!!!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Itämykset etenee

Osa kasvaa kohisten, toiset ei niinkään. Missäs vaiheessa saa kouluttaa, pitääkö sirkkalehtien jälkeiset uudet lehdet olla kuinka isot? Nuo palloesikon alut on kyllä surkean pieniä ja tuntuu ettei ne kasva yhtään. Mustasilmäsusannan siemenistä on kaksi itänyt, toinen on jo aika iso.

Mustasilmäsusanna

Tomaatti "Tiny Tim"

Kääpiösamettikukka

Hauskaa Pääsiäistä!

Tänään lapset kävi virpomassa ensimäistä kertaa. Olen aina kysynyt että lähettekö tänä vuonna virpomaan, mutta nyt vasta uskalsivat. Olivat ihan innoissaan kun pääsivät palkkojensa kanssa kotiin. :)





torstai 14. maaliskuuta 2013

Akileijahaaveita ja kylvöpuuhia

Eilen satuin kahlaamaan muutamia pitkähköjä ketjuja klorofylli-foorumilla ja yksi niistä oli akileijoista. Viime kesänä ihastuin akileijoihin ja aion hankkia niitä paljon lisää. Tällä hetkellä pihasta löytyy vain muutama aksu. Sellainen superkerrottu ihanuus on pakko saada kuin 'Tower Light Blue'...

Lehtoakileija 'Black Barlow', Aquilegia vulgaris

Jaloakileija 'Crimson Star', Aquilegia cultorum

Lehtoakileija, Aquilegia vulgaris

Japaninakileijan ostin viime kesänä eikä se kukkinut vielä.

Japaninakileija, Aquilegia flabellata

Eilen laitoin muuten siemeniä multaan, taisi olla taivaan merkit suotuisat moiseen. :) Laitoin mustasilmäsusannaa, kääpiösamettikukkaa ja tomaattia. Niin just, tomaattia! Saa nähä kuinka käy, kun en ole sitä koskaan vielä itse kasvattanut. :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Päivänlilja sai nimen

Kiitos haasteista ja tunnustuksista! Tuohon Kumman kaa haasteeseen olenkin vastaillut jo, se löytyy täältä ja tunnustuskin on tullut kertaalleen, mutta sen toki huolin vaikka kuinka moneen kertaan. ;) Kiitokset between ja ansa!

Tarhapäivänlilja 'Aino', Hemerocallis hybrida

Minäkin olen löytänyt tieni klorofyllin ihmeelliseen maailmaan. Siellä kun on jos jonkinmoista tietäjää, niin kysäisin tuota meidän päivänliljan tarkempaa nimeä, ilmeisesti kyseessä on 'Aino'. Olen kuvitellut sen olevan keltapäivänlilja, mutta kun olen katsellut netistä kuvia, niin eihän se näytä yhtään siltä, enemmänkin tarhapäivänliljalta. Tuo on ollut tässä pihassa kun muutettiin, anoppi on saanut sitä tutultaan, joka on kai kanssa saanut sitä jostain.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ne itää!

Laitoin joku aika sitten palloesikon siemeniä multaan, ja astia piti kiikuttaa ulos kylmäkäsittelyyn. Se kuitenkin jäi ja tuuppasin kipon jääkaappiin. Pari päivää sitten huomasin, että mullasta nousee jotain hentoja karvoja ja nostin astian ikkunan eteen. Nyt ne on vihertyneet. Mitä mä teen, etten mä tapa niitä vaan saisin keväällä istuttaa penkkiin ihania pallukoita? :)


Eihän näitä vielä raaski pois heittää, vaikka viimesiään vetelevät...

IHANIA! :)

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tulppaanihoitoa

Helmikuun lopussa saatiin kokea pari oikein keväistä päivää. Nyt näyttää maaliskuu aika harmaalta ainakin tänään, tuntuu todella kaukaiselta se "maaliskuu maata näyttää". Tulppaanikimppuja ostin tuomaan helpotusta  tähän tuskaan. ;)