Näytetään tekstit, joissa on tunniste japaninakileija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japaninakileija. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Päivän kuvat

Heipä hei. Tässä tänään räpsimiäni kuvia. Hitaalta tuntuu kesän edistyminen. Syreenit ei kuki vieläkään, yleensä ovat kukkineet toukokuun puolella jo. Juhannukseenkaan ei ole enää pitkä aika.




Ukkolaukat aloittelevat kukintaa.


Omena


Kylvin ämpäriin salaattia. :)



Sammalleimu ja akileija aloittelevat myös kukintaansa.

Tulppaani Queen of the Night


Rönsytiarella ja norjanangervo

Tulppaani Blue Diamond



Kirsikka



tiistai 2. kesäkuuta 2015

Uusia kukkijoita

Muutama varovainen uusi kukkija uhmaa viileitä kelejä. Koskahan se kesä oikein kunnolla alkaa?

Kuolanpioni



Japaninakileija



Alppikärhö


Omena



lauantai 31. tammikuuta 2015

Vuoden ekat kylvöt

Päätin toistaiseksi ainakin olla ostamatta uusia siemeniä. Vanhojakin löytyy nimittäin. Valitsin niistä kylvöön tänään japaninakileijan, akileija Tower Light Bluen (joka ei viime vuonna itänyt ollenkaan), kevätesikon ja myskimalvan. Laitoin siemeniä kahteen laakeaan astiaan ja vien ne ulos kylmäkäsittelyyn. En tiedä pitääkö kylmäkäsiteltävissäkin ottaa huomioon kuun vaiheet, nyt on kuitenkin vielä kasvava kuu, joten pitäisi ihan ok aika olla. :)





Japaninakileija

Akileija Tower Light Blue

Kevätesikko

Myskimalva

En muuten olekaan varmaa pitääkö kevätesikko ja myskimalva kylmäkäsitellä, täytyypä ottaa selvää.

Niin ja syy sille miksi kylvän sellaisia kukkia, mitä pihasta jo löytyy, on se että haluan niitä paljon myös uuteen pihaan. Ei viitsi sentään kaikkia penkkejä tästä pihasta tyhjäksi kaivaa. :)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Siemenet talteen!

Tänään keräsin joitakin siemeniä. Kevätesikon, japaninakileijan ja unikon.




Unikon siemenet on helpoin säilyttää siemenkotineen.


Unikko - Papaver

Kevätesikon ja japaninakileijan siemenet keräsin paperipussiin.


Kevätesikko - Primula veris


Japaninakileija - Aquilegia flabellata