Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssikeltano. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssikeltano. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Syyskukkia 2015

Tänä vuonna halusin jotain hempeää oven pielen syysistutuksiin. Sitä virkaa tekevät nyt limen vihreä kultasypressi ja vaaleanpunaiset syklaamit. Ruukussa on myös kesäkukkaistutuksessa ollutta maahumalaa.






Omenoita on paljon ja ne ovat hyviä, moni on tosin vähän rupinen ja joissain on jotain matoja. Iso osa kuitenkin ihan syötäviä.




Pörriäisiä oli vielä liikkeellä tänään. Myskimalvan ja punatähkän kukissa niitä pörräsi erityisesti.









Keräsin hölmön näköisen kimpun keittiön pöydälle, syysleimusta ja punatähkästä. :)



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Akileijoi

Käväisin siskon pihalla katsomassa miten mun väliaikainen perennapenkkivoi. Siirsin viime syksynä sinne joitain alkuja, kun en tiennyt, tuleeko muutto talven aikana. No eipä tullut, mutta siellä nyt osa kukista on. Syksyllä siirrän ne sitten uuteen pihaan ja vien lisää täältäkin tontilta. Ihan hyvin siellä näyttivät voivan, parista akileijasta nappasin kuvan.

Akileija 'Petticoat Pink'


Akileija 'Crimson Star'


Ja pari kuvaa kotipihastakin. Tänään jatkoin taas pikku pätkän orapihlaja-aidan leikkuuta, mutta kädet ei tykkää siitä sitten yhtään. Muutenkin kohoasennoissa hankaluuksia ja raskaan koneen kanssa erityisesti... Parempi kai vain nautiskella kesästä. Ensi viikonlopuksi pitäisi jaksaa järjestää kolmevuotiaalle synttäreitä. Hassua, että kun aloitin tämän blogin, niin tuo tyllerö oli vielä mahassa. :)




sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ilmoja pidelly...

Ei mitään kovin kesäisiä kelejä ole viimeaikoina ollut. Eilen sentään oli ihan mukavan lämmintä, kun vietettiin siskoni kuopuksen ristiäisiä. :)

Koreahohdekukka - Helenium hoopesii

Lupiini - Lupinus & Loistosalvia - Salvia x sylvestris


Kirjokuunlilja - Hosta undulata & Kesäpikkusydän - Dicentra formosa


Pioni 'Sarah Bernhardt' kukki viime vuonna jo 24. kesäkuuta.

Kiinanpioni 'Sarah Bernhardt' - Paeonia lactiflora

Kurjenpolvia - Geranium, tuoksukurjenpolven tunnistan, mutta en osaa nimetä noita kahtamuuta. Toinen lienee verikurjenpolvi.



Mustasilmäsusanna - Thunbergia alata

Päivänkakkara - Leucanthemum vulgare & Oranssikeltano - Pilosella aurantiaca


Sammalleimu 'Apple Blossom' - Phlox subulata & Jalopähkämö - Stachys macrantha


Siperiankurjenmiekka - Iris sibirica

Kiitos kaikille kommenteista! En ole ehtinyt hirveästi käymään täällä, mutta ehkä asia korjaantuu, loma nimittäin alkoi. :)