Tänään räpsin kuvia erilaisista yhdistelmistä ja kuvakulmista. Tykkään ukkolaukasta ja vuorikaunokista yhdessä. Tuohon yhteen penkkiin on jostain syystä tullut aika sini-violetti värimaisema. Yleensä en pyri tarkoituksella mihinkään harmoniaan... ;DDD
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihakäenkaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihakäenkaali. Näytä kaikki tekstit
tiistai 4. kesäkuuta 2013
lauantai 18. elokuuta 2012
Onpas nyt punaista
Huomasin tänään kuvatessani päivän kukkivia, että melkein järjestään sattuvat olemaan kaikki punaisia. No, on siellä keltaista, sinistä, violettia ja valkoistakin. Mutta jostain syystä ainakin kamera hakeutui noihin punaisiin, joten tässä niitä.
Tunnisteet:
elo,
gladiolus,
kaunopunahattu,
kesä,
lilja,
myskimalva,
pallohortensia,
pihakäenkaali,
päivänkakkara,
syysleimu
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Kivoja yhdistelmiä
Nyt kun en saa puutarhassa oikein tehdä muuta kuin haahuilla, istuskella ja kuvailla, niin kirjoitukset ovat lähinnä kuvia uusista kukkijoista. Mitään projekteja en pysty nyt tekemään, suunnittelemaan toki. Meillä on tulossa pergola kunhan mies pääsee lomille, sen valmistumisesta voin sitten laittaa juttua ja kuvia.
Vuorikaunokki ja alppiruusu ovat kivan värisiä vierekkäin. Oranssikeltano saa kivaa kontrastia vuorikaunokeista. (joo, mulla on vuorikaunokkia melkein joka penkissä...)
Uusia kukkijoita ei tänään löytynyt montaa, mutta ainakin tuo oranssikeltano ja keltainen päivänlilja ovat auenneet vihdoin.
Tämä rikkaruoho saa olla ihan rauhassa meillä. Tykkään sen lehdistä, mutta erikoinen yhdistelmä syntyy kun se puhkeaa kukkaan.

Tarhapäivänlilja 'Aino', Hemerocallis hybrida |
Oranssikeltano, Pilosella aurantiaca |
Tämä rikkaruoho saa olla ihan rauhassa meillä. Tykkään sen lehdistä, mutta erikoinen yhdistelmä syntyy kun se puhkeaa kukkaan.
Pihakäenkaali, Oxalis fontana |
Tunnisteet:
alppiruusu,
kesä,
kesäkuu,
oranssikeltano,
pihakäenkaali,
päivänlilja,
vuorikaunokki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)