tiistai 21. tammikuuta 2014

Kevätfiiliksissä

Kyllä vaan mieli on pirteämpi kun aurinko paistaa! Lumi on ihanaa ja tuo valoa ihan sisälle asti, vaikkei pakkasen pelossa ulos uskaltaisikaan. Onneksi on lauhtumaan päin. Kevätfiiliksissä piti esikkokin hankkia viime viikolla. Tämän päivän kruunasi tietysti postilähetys, jossa oli mitäs muuta kuin siemeniä!!




Tilasin chilien ja tomaattien lisäksi jo muutakin vaikkei niillä olisi kiire ollut, mutta samalla ne nyt tuossa tuli. Tänä vuonna päätin kokeilla näitä:

Chilipaprika 'Cayenne'
Chilipaprika 'Jalapeno'
Tomaatti 'Outdoor Girl'
Kirsikkatomaatti 'Sungold'
Tsinnia 'Luminosa'
Pillisipuli
Silpoydinherne 'Onward'
Porkkana 'Amsterdam'
Tammenlehtisalaatti 'Red Salad Bowl'
Rucola
Kurkkuyrtti

Yllätyspussina mukana tuli vuonankaali, jota voi kerätä vielä myöhään syksyllä jopa lumien alta.


Vanhoissa siemenpusseissa on vielä vaikka mitä, akileijoja voisi alkaa kohta kylvää, mutta kylmäkäsittelyn kannalta tuolla ulkona ei minusta ole tarpeeksi lunta, pitääköhän koittaa jääkaappia.

Olen suunniteluut tekeväni ensi keväänä keittiöpuutarhan lavasysteemillä ja toivon että isäntä nikkaroisi tomaateille ja chileille pienen kasvikaapin. Kasvihuonetta meidän pihaan ei taida mahtua, enkä ole ihan varma haluankokaan sellaista.

Nyt on hyvä aika tehdä suunnitelmia seuraavan kasvukauden varalle. Kun postipoka ei tuo lehtiä tarpeeksi tiuhaan, niin kaupasta haetaan lisää ja vanhat luetaan hiirenkorville! ;D


MUKAVAA KEVÄTTALVEA KAIKILLE
JA TERVETULOA UUSILLE LUKIJOILLE!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Mukava uusi tuttavuus

Sain Kaaos kukkaruukussa -blogin Pelaguulta mukavan tunnustuksen. Kiitos! :D Mukava uusi tuttavuus -blogitunnustuksen voit laittaa eteenpäin niin monelle uudelle löytämällesi blogille kuin haluat. Minä laitan ne seuraaville viidelle blogille! Voit halutessasi jättää tunnustuksen ottamatta mukaasi, jos se tuntuu sinusta parhaimmailta, en pahastu.




maanantai 13. tammikuuta 2014

Matkakuvia

Laitan tähän hiukan kuvia meidän "kesälomalta". Mies ei ehtinyt pitää yhtään lomaa viime kesänä, joten meidän kesäloma oli nyt. :)