Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouliminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kouliminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Akileijaa pukkaa

Tänään akileijat pääsivät omiin astioihinsa. Otin noin kolme pikkutainta kutakin ettei tule liikaa purnukoita. Akileija Tower Light Bluessa ei ollut vielä kuin pari surkeaa alkua, toivottavasti nekin tuosta kasvavat. Jätin ne vielä odottamaan siirtoa.







Chilit voivat ihan hyvin. Kohta saa varmaan taas kasvattaa niiden purkkeja. :)


TERVETULOA UUDET LUKIJAT !! :D

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Koulintaa

Hyvää maaliskuuta! Onpa ihanan aurinkoinen päivä ollut. Olen ollut sairaana pari päivää ja tänään oli sen verran jo vointi parempi, että jaksoin laittaa chilit ja orvokit isompiin astioihin. Iso osa orvokin siemenistä ei ole vielä edes itänyt, joten jätin ne vielä yrittämään kasvuunlähtöä. Akileijat otin ulkoa sisälle, saa nähdä koska niissä alkaa näkyä elämää.









Ulkona näyttää tältä. :) Huomenna ajattelin levittää tuhkaa ja leikata oksia, jos vointi sallii.


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantaita


Toissapäivänä pääsin koulimaan osan taimista. Kaksi mustasilmäsusannaa ja jokunen kääpiösamettikukka. Sitten loppui multa kesken. Pyysin miestä tuomaan kylvömultaa, mutta toikin kukkamultaa, joten täytyy hakea multaa huomenna että pääsee jatkamaan koulutuspuuhia.




Ostin joulunaikaan tulilatvan joka alkaa kukkia nyt uudelleen!


Talon eteläseinustalla on ihan selvästi paikka, johon täytyy muistaa laittaa syksyllä lumikelloja. :)



TERVETULOA UUSILLE LUKIJOILLE!!!